Systematiikka A ja O sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakastietojen tallentamisessa
Kansalaisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät ongelmat ja
tarpeet eivät useinkaan noudata sosiaali- ja terveydenhuollon
sektorirajoja. Esimerkiksi lapset ovat usein sekä päivähoidon että
neuvolan asiakkaita, ja monet kotipalvelun asiakkaista käyttävät
myös terveydenhuollon palveluja.
Hyvä palvelu edellyttää usein että tietoa vaihdetaan eri
henkilörekisterien välillä. Hyvin vähän on tutkittu sitä, mitä
tietoja ammattilaiset tarvitsisivat eri rekistereistä palvellakseen
asiakastaan hyvin.
Parhaillaan Suomessa ollaan ottamassa käyttöön valtakunnallisia
sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäpalveluja. Ne
mahdollistavat sähköisen tiedonvaihdon aluksi terveydenhuollon
toimijoiden välillä, myöhemmin myös sosiaali- ja terveydenhuollon
välillä. Sekä palveluprosessien että tietojärjestelmien
kehittämiseksi on tärkeää tietää, millä tiedoilla on missäkin
palvelutilanteissa merkitystä.
Stakesin ja sosiaali- ja terveysministeriön hankkeessa etsittiin
sosiaali- ja terveydenhuollolle yhteisiä tietosisältöjä. Apuna
käytettiin asiakaskäytössä olevia lomakkeita, teemahaastatteluja ja
kirjallisuutta. Hanke tuotti koosteen aiheeseen liittyvistä
tutkimuksista ja niissä tunnistetuista yhteisistä
asiakastiedoista.
Lisäksi kartoitettiin tarkemmin kahden asiakasryhmän -
varhaiskasvatuksen ja kotihoidon asiakkaiden - palveluissa
tarvittavia sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisiä asiakastietoja.
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasta koskevaa tietoa on
tallennettuna lukuisissa eri rekistereissä sekä sosiaalihuollon
sisällä että sosiaali- ja terveydenhuollon välillä. Sekä
päivähoidossa että kotihoidossa tällä hetkellä tuotettava,
yhteisesti hyödynnettäväksi soveltuva tieto, on rakenteeltaan ja
tietosisällöiltään epäyhtenäistä. Asiakastietojen systemaattinen,
rakenteinen kirjaaminen ja yhtenäisten termien käyttö
osoittautuivat edellytyksiksi sähköiselle tiedonvaihdolle.
Raportti tarjoaa hyödyllistä tietoa kaikille sosiaali- ja
terveydenhuollon yhteisiä asiakkaita hoitaville sekä sosiaali- ja
terveydenhuollon tietojärjestelmien ja kansallisen
tietojärjestelmäarkkitehtuurin (KANTA) ja tiedonhallinnan
kehittäjille.
Hannele Hyppönen
tutkimuspäällikkö
Hyppönen, Hannele (toim.).
Ammattilaisten tiedontarpeista sosiaali- ja terveydenhuollon
rajalla. Stakes, Raportteja 32/2008. |